
Pirpana ry
Varhaisen suhteen merkitys
Vauvalle äiti, isä ja muut läheiset hoitavat ihmiset ovat keskeisiä turvallisuuden, hoivan ja hellyyden antajia. He tuntevat vauvansa parhaiten, kantavat vastuuta vauvan kasvatuksesta ja heillä on oikeus nauttia siitä.
Varhaislapsuuden tutkijoiden ja eri alojen asiantuntijoiden tulee asettua tukemaan tätä luonnollista asiaa niin, että jokainen vanhempi ja lapsi voivat löytää oman ainutkertaisen suhteensa ja omat vahvuutensa siinä.
Moderni vauvatutkimus on vahvistanut, että vauvat ovat aktiivisia ja osallistuvat vuorovaikutukseen jo vastasyntyneinä, jopa ennen sitä. Vauvan kasvu ei ole vain perimän "avautumista", vaan merkittävin kehitys vauvan aivoissa tapahtuu syntymän jälkeen tärkeän aikuisen kanssa. Mietittäessä vauvan kehitystä on aina huomioitava se ympäristö, mihin vauva syntyy. On havaittu, että etenkin äidin mielessä syntyy erityinen herkkä tila, johon vauva on tervetullut. Vanhemmat joutuvat tekemään psyykkistä työtä, jossa monet asiat on mietittävä uudella tavalla. Tämä on herkkä prosessi, joka on myös altis häiriöille - voi tulla erilaisia esteitä "häiritsemään" hyvää suhdetta vauvan kanssa. Vanhempi voi masentua tai kokea jännityksiä tai pelkoja tai hänelle viriää kipeitä muistoja omasta lapsuudestaan, jotka voivat ohentaa vanhemman kykyä nähdä vauvaansa avoimen uteliaasti ja nauttia tästä ainutlaatuisesta elämänvaiheesta vauvan kanssa.
Pirpana ry:n toiminta eri tasoilla pyrkii parantamaan vauvojen ja vanhempien elämää ja kasvua. Yhdistys on perustettu vuonna 1997 ja se vietti vuonna 2007 jo kymmenvuotisjuhliaan.
|